"Kyllähän minä saan itsekin hyvät kuvat ja videot otettua."

BLOGI
Webbihevosten yhteistyökumppanilta Espanjasta on saapumassa Suomeen lähiviikkoina valikoima upeita PRE-hevosia.
Webbihevoset.com on moderni hevosen myynti- ja markkinointipalvelu, joka auttaa yhdistämään oikeat ostajat ja myyjät laadukkaiden hevosesittelyjen avulla.
Jokainen onnistunut hevoskauppa on meille erityinen.
Webbihevoset on rakentunut paikaksi, jossa oikeat hevoset ja ostajat löytävät toisensa. Näemme kuitenkin päivittäin, että hevosen ostaminen on usein vasta alku uudelle matkalle.
Kun loimme Webbihevoset.comiin "Esittelyyn tulevat hevoset" -osion, ajatuksena oli antaa hevosille näkyvyyttä jo ennen varsinaista kuvaus- ja esittelypäivää. Emme kuitenkaan osanneet odottaa, että ensimmäiset tulokset näkyisivät näin nopeasti.
Meidän kauttamme hevoset ovat löytäneet uusia koteja jo ennen virallista esittelyä ja varsinaisten kuva- ja videomateriaalien tuottamista. Huomasimme nopeasti, että ostajat haluavat nähdä tulevat hevoset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – joskus jopa ennen kuvauspäivää.
Hevoskauppa on usein iso ja tunteellinen päätös.
Siksi uskomme, että hevosen ostajalla kuuluu olla mahdollisimman realistinen kuva siitä, millainen hevonen oikeasti on.
Hevosmarkkina elää jatkuvasti, ja ostajien tarpeet vaihtelevat ajankohdan mukaan. Viimeisimpien Hevoset-messujen aikana pääsimme keskustelemaan kymmenien hevosenostajien kanssa, ja yksi asia nousi erittäin selkeästi esiin: tietyntyyppisille hevosille on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon kysyntää.
Webbihevoset.com on mukana Hevoset-messuilla Tampereella 2026, ja meidät löytää E-hallista, osastolta E410, aivan MT Hevoset -lavan vierestä.










